Sitran johtava asiantuntija Mauri Heikintalo pohtii Alihankinta-blogin kolumnissaan ”Pelastuvatko Duunit?” suomalaisen alihankintateollisuuden tulevaisuutta.
Kun nousukausi pysähtyi vuonna 2008, moni yritys jäi passiivisesti odottelemaan hyvien aikojen paluuta sen sijaan, että olisi alkanut sopeutua uusiin olosuhteisiin.
Vanhat ajat eivät kuitenkaan ole palanneet. Sen sijaan asiakkuuksia on siirtynyt pois Suomesta ja kilpailu on koventunut paitsi hintojen, myös laadun saralla. Selviytymisstrategia on selvä: tarvitaan ripeää toimintatapojen muutosta.
Heikintalo näkee, että avain uuteen nousuun on kansainvälistymisessä: tulisi osata verkottua maailmalla ja löytää asiakkaita Suomen rajojen ulkopuolelta. Muutos vaatii kuitenkin uusia resursseja.
Resursseista tärkeimpänä Heikintalo pitää uusia suomalaisia johtajia, joiden pitää olla myös kokeneita kansainvälisiä osaajia. Sellaisia Suomella onkin tarjota, mutta valitettavasti isot ja kansainväliset yhtiöt vievät parhaat päältä.
Kansainvälisiä osaajia tarvitaan lisää, mutta mistä heitä saadaan? Heikintalo ei näe, että perinteisellä koulutusrintamalla olisi luvassa merkittäviä parannuksia. Sen sijaan hän painottaa käytännön tekemistä kouluttajana.
– Kansainvälistyminen on kokemusperäinen laji. Sitä ei voi kirjoista lukien oppia, vaan tekeminen on paras opettaja. Pitää osata arvioida omat resurssit oikein. Tarvitaan riittävästi tietoa markkinoista sekä ripaus rohkeutta ja päättäväisyyttä uusien markkinoiden avaamiseksi.
Heikintalo päättää kolumninsa rohkaisevasti vanhaan sanontaan viitaten: ”If there is a will, there is a way.”